Piilolinssit talvella – näin silmät pysyvät mukavina pakkasella

Piilolinssi sormenpäällä ennen asettamista silmään

Suomalainen talvi on piilolinssien käyttäjälle oma lukunsa. Ulkona puhaltaa kylmä tuuli, sisällä lämmityskausi kuivattaa ilmaa ja kirkkaana pakkaspäivänä lumi heijastaa valoa joka suuntaan. Moni huomaa, että linssit tuntuvat talvella erilaisilta kuin kesällä. Pienillä arjen muutoksilla silmät pysyvät yleensä mukavampina koko kauden ajan.

Kuiva sisäilma ja pakkanen rasittavat silmiä

Kylmä ulkoilma sisältää vain vähän kosteutta, ja kun sitä lämmitetään sisätiloissa, ilman suhteellinen kosteus laskee entisestään. Kuiva ilma haihduttaa kyynelnestettä silmän pinnalta, jolloin myös piilolinssi voi kuivua ja tuntua karhealta. Tuuli ja pakkanen voivat lisäksi saada silmät vuotamaan tai kirvelemään. Myös pitkät ajomatkat, joiden aikana lämmityslaite puhaltaa suoraan kasvoihin, voivat kuivattaa silmiä, joten puhallus kannattaa suunnata muualle.

Arjessa auttaa, kun muistaa räpytellä silmiä riittävästi esimerkiksi näyttöpäätetyön aikana, juoda tarpeeksi ja pitää sisäilma kohtuullisen kosteana. Jos silmät kuivuvat herkästi, kannattaa lukea myös artikkelimme piilolinssit kuiville silmille, jossa käydään läpi linssien valintaan liittyviä asioita.

Talviurheilu ja kirkas lumi

Monelle piilolinssit ovat talviurheilussa käytännöllisempi valinta kuin silmälasit. Linssit eivät huurru, kun tullaan pakkasesta lämpimään, eivätkä ne heilu hiihtäessä, luistellessa tai laskettelurinteessä. Ne sopivat myös hyvin laskettelulasien tai aurinkolasien alle.

Lumi heijastaa auringon valoa ja UV-säteilyä voimakkaasti, joten aurinkolasit tai laskettelulasit ovat tarpeen myös linssien kanssa. Osassa piilolinsseistä on UV-suoja, mutta linssi peittää vain osan silmän pinnasta, eikä se korvaa kunnollisia aurinkolaseja. Pitkän ulkoilupäivän jälkeen silmät voivat kiittää, kun linssit otetaan pois ajoissa ja illan vietetään silmälasien kanssa.

Muista myös linssitarvikkeet. Piilolinssinesteet ja silmätipat kannattaa säilyttää tuotteen ohjeen mukaisessa lämpötilassa, eikä niitä kannata jättää pakkaseen esimerkiksi auton hansikaslokeroon. Linssit on helpointa asettaa ja poistaa sisätiloissa puhtain ja lämpimin käsin, sillä kylmät ja kohmeiset sormet tekevät tarkasta käsittelystä hankalampaa.

Kostuttavat silmätipat apuna

Kostuttavat silmätipat voivat tuoda helpotusta, kun silmät tuntuvat kuivilta. Piilolinssien kanssa on tärkeää valita tipat, jotka on tarkoitettu käytettäväksi linssien kanssa. Tämä tieto löytyy tuotteen pakkauksesta ja käyttöohjeesta. Valikoimaa voit katsoa silmätippojen osastolta. Jos tarvitset tippoja jatkuvasti, asiasta kannattaa keskustella optikon kanssa.

Milloin optikolle?

Ohimenevä kuivuuden tunne on talvella tavallista, mutta kaikkia oireita ei kannata jäädä seuraamaan. Jos silmä punoittaa, on kipeä, valonarka tai näkö sumenee, ota linssit pois ja hakeudu optikon tai silmälääkärin vastaanotolle. Optikko voi myös arvioida, sopisiko sinulle jokin toinen linssimateriaali tai -tyyppi paremmin talven olosuhteisiin. Säännölliset tarkastukset kuuluvat linssien käyttöön myös silloin, kun oireita ei ole.

Talvi ei ole este piilolinssien käytölle. Kun huolehdit silmien kosteudesta, suojaat ne kirkkaalta valolta ja reagoit oireisiin ajoissa, linssit ovat yhtä toimiva valinta pakkasella kuin muinakin vuodenaikoina.

Muut artikkelit

Piilolinssien käyttöä saunassa ei suositella.

Piilolinssit saunassa

Oletko sinä intohimoinen saunoja? Piilolinssit saunassa on mahdollista, mutta hankala yhdistelmä. Tutustu tarkemmin taustoihin.

Lähes kaikki voivat käyttää piilolinssejä

Piilolinssit kuiville silmille

Piilolinssit kuiville silmille kosteuttavat silmiä koko päivän ajan. Lue tämä artikkeli ja tiedät, kuinka kuivien silmien piilolinssit valitaan!